KEVIN MURPHY. Ah, niin ihanat Kevinin tuotteet! Monelle, varsinkin liikkeessämme jo asioineille, varmasti tuttu näky Kraftoryn tuotehyllyllä ja meidän kampaajien käytössä. Hempeän pastelliset sävyt, sekä persoonallinen muotoilu tuotteiden pakkauksina on vain yksi monista syistä, miksi olemme valinneet juuri tämän tuotesarjan Kraftoryyn ”ykköstuotteeksi”.

kevin murphy

Tuotesarja juontaa juurensa australiaan, sillä yksi hiusalan arvostetuimmista hiusmuotoilijoista, itse Kevin Murphy kehitti nimikkotuotesarjansa omine kokemustensa pohjalta. Muistan itse aivan ensimmäisestä KEVIN MURPHY :n koulutuksesta missä olen ollut, tarinan, miten tuote HAIR.RESORT (pitoa ja tekstuuria antava voide) on saanut alkunsa: Kevin oli kuvaamassa australian hiekkarannalla kuvia muotiviikoille ja kuvauksissa tarvittavat meikit, ihonhoitotuotteet yms. olivat levällään rantahiekassa. Meriaalto pyyhkäisi sekaisin rannalla olevan päivävoiteen sekä luomivärin, jolloin lopputuloksena oli kimaltava, suolavedestä hieman karkea, mutta päivävoiteen ansioista kosteuttava voide, josta tuote sai inspiraationsa. Kevin Murphy keksi siispä yhdistää ihonhoitoteknologiassakin käytetyt raaka-aineet hiustuotteisiinsa!

kevin murphy hair.resort

Mikä mahtavinta tässä tuotesarjassa, kaikki niissä käytetyt raaka-aineet ovat lähtöisin sellaisilta tuottajilta, jotka käyttävät luonnonmukaisia kasvatusmetodeja, ekologisesti kestäviä korjuutapoja, sekä ne kerätään ympäristöä vahingoittamatta uusiutuvista raaka-aineista, jotka on tuotettu kestävän kehityksen periaatteella. Tuotteiden tuoksumaailma on yrttinen, sillä tuoksut ovat lähtöisin niissä sisältävistä eteerisistä öljyistä. Kaikki tuotteet ovat sulfaatittomia, parabeenittomia ja niissä käytetään luonnosta saatavia tehoaineita, vitamiineja ja aminohappoja.

ELÄINTEN JA IHMISTEN HYVINVOINNIN PUOLESTA

Tuotesarjan taustalla onkin vahvasti, että se ei vahingoita ympäristöä, eläimiä ja on käyttäjälle turvallinen. KEVIN MURPHY on hyväksytty PETA –organisaation (People for Ethical Treatment of Animals) listalle suositeltuna eläinkokeettomana yrityksenä. Tämä on meille Kraftoryn henkilökunnalle sydänasia, sillä eläinrakkaita löytyy tästä talosta!

Ja mitä ympäristöön tulee.. Maailmassa tuotetaan vuosittain yli 300 miljoonaa tonnia muovia, josta 95% on kertakäyttöistä. KEVIN MURPHY haluaa olla osa ratkaisua, ei ongelmaa – joten, ensimmäisenä kauneusbrändinä maailmassa, Kevin on sitoutunut vuodesta 2020 eteenpäin valmistamaan muovipakkauksensa kierrätetystä, 100% merestä kerätystä Ocean Waste Plastic –muovista. Tuotteissa on painettu ”O.W.P.” tästä merkiksi.

kevin murphy

KEVIN.MURPHY –tuotteita myydään jo yli 42 maassa ja ne todellakin lunastavat lupauksensa – niin meidän ammattilaisten, mutta myös asiakkaidenkin käytössä! Pyrimme työmme yhteydessä aina kertomaan tuotteista, mitä käytämme ja miksi, jotta tekin oppisitte tunnistamaan teille parhaat tuotteet ja vinkit niiden käyttöön. Tämän tuotesarjan kanssa on ilo tehdä töitä!

Tiesittekö muuten, että osa meistä pääsi ihan henkilökohtaisesti tapaamaan, viime marraskuussa helsingissä järjestetyssä Kevin.Murphy Redux Showssa itse Kevin Murphyn!?

Kevin Murphyn tuotteisiin pääset tutustumaan meidän verkkokaupassamme.

-Tuuli